Jääkiekkoilijan muotokuva

Kesällä kävin valokuvaamassa erästä jääkiekkotapahtumaa Helsingissä. Koska halli oli täynnä pelaajia, ajattelin hyödyntää tilaisuutta hyväkseni ja ottaa tapahtuman jälkeen muutaman ylimääräisen valokuvan, josta voisi tehdä erilaisen muotokuvan urheilijasta kuin yleensä on tapana. Ilokseni pari nuorta kovanluokan peluria suostui kuvattavakseni, nimittäin Erno Hopponen ja Niko Happo.

Erno pelasi viime kauden Espoo United’issa ja hänellä on kuulemma mestiksen kovin lämäri. Siitä sainkin idean hänen kuvaansa. Tulinen veto ja kiekko sujahtaa maaliverkon läpi. Itse valokuvaaminen suoritettiin aidossa olosuhteessa, eli jäällä. Liikkeen pysäyttämiseksi ja halutun valaistuksen luomiseksi käytin kolmea salamaa, kaksi kohteen takana (yksi kummallakin puolella) ja yksi edessä. Erno otti pienen vauhdin ja teki normaalin vedon kameraa kohti, ilman kiekkoa tosin. En olisi halunnut kokeilla tuota kiekon kanssa. Täytyy sanoa, että veto oli vakuuttava. Mailan ääni osuessaan jäähän oli mojova ja jäähiletta sai pyyhkiä kasvoilta. Hyvän valokuvan eteen pitää uhrautua. Sitten vaan normaalit toimenpiteet Photoshopilla. Lisäsin taustan, valot, sumun, maalin sekä kiekon. Kiekkoon vähän tulta ympärille, maalin verkkonarut poikki ja niiden päät kytemään ja savuamaan.

Niko pelasi viimme kauden Syracuse Jr. Stars-joukkueessa. Hänen potretti valokuvattiin samalla tavalla kuin Ernonkin. Koska en halunnut tehdä kahta täysin samanlaista valokuvaa, niin Nikon kuvaan toin maalivahdin sekä katsomon (jotka löysin valokuvapankista). Kiekko menee maaliin ohittaen maalivahdin räpylän. Jäähileitä lisätty lentämään kuvan etualalle tunnelman ja räjähtävyyden lisäämiseksi.

 Erno Hopponen - Jääkiekkoilijan muotokuva

Erno Hopponen - Jääkiekkoilijan muotokuva

 Hiko Happo - Jääkiekkoilijan muotokuva

Hiko Happo - Jääkiekkoilijan muotokuva